perjantai 6. heinäkuuta 2012

Yöllinen hamonen!

Tällä viikolla yöt ovat menneet valvoessa. Ei vaan uni tule ennen kahta, puoli kolmea tai sitten maha-asukas pitää juhlia, ettei siinä myllytyksessä kärsi nukkua...kuten viime yönä.:) Taas eilen illalla menin nukkuun, kuin normaalien ihmisten tuleekin, mutta puolen toista tunnin ja ihan mahdottoman mahamöyrinnän  jälkeen totesin, että on mulla parempaakin tekemistä ja hipsuttelin ompelemaan.

Eihän toki enää puolen toista viikon takia (tai ainakin toivon, että vauva olisi tällä kertaa täsmällinen) kannattaisi äitiyshametta tehdä, mutta kangashyllystä pilkotti niin houkuttelevasti vanha pussilakanan loppu.  Ja taitaapi se olla, että tämän kesän helteillä saa vielä olla resorivyötäröhamosia.

Helmakappaleet ovat lakanan levyiset, yläosan kaitale mitattu suoraan päälle. Vyötäröresori on epäonnisesta tunikasta, josta ei koskaan käyttökelpoista vaatetta tullut. Tarkkasilmäiset ehkä huomaa, että taskunkin jaksoin väkertää...niin, kun pakko oli. Silmät tihrussa kun yöllä kangasta kattelin, en huomannut, että etukappaleellehan sattui mukavasti pieni haurastuma...paikkasin sen taskulla.





Kangas: vanha pussilakana
Kaava: ei kaavaa

5 kommenttia:

kewa kirjoitti...

Onpa kiva! Toivotaan että syntyis ajoillaan, muistan vielä sen tuskan kun melkein 2 viikkoa yliajalle meni...

Anskuli kirjoitti...

mä en kestä..tuo sun maha näyttää niin kauniilta, mahakuumetta pukkaa ;) Tsemppiä valvottuihin öihin.. ihana hame, sopii hyvin!!

Prinsessa Pieni kirjoitti...

Tulipa kiva :)

Red Dragon kirjoitti...

Todella kivan näköinen hame. suloinen masu :)

Mun Tekemä kirjoitti...

Mahtava hamonen! Voimia loppuraskauteen!