sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Huh, mikä takki ja Ompeluhaaste!

Pitkään mietin, mihin raaskin tuhlata tämän mielestäni ihan mahdottoman ihanan kankaan., vanhaa verhoa. Näin sieluni silmin siitä ihanan a-linjaisen takin...mutta...tein onneksi kokeiluversion sellaisesta karmeasta verhosta ja siihen se A-linjainen takki jäikin. Päälläni se oli kuin olisi hengarissa roikkunut. Mutta jostain syystä kangas vaan kummitteli yöllä mielessäni ja miun takkina. Pakkohan siitä oli sitten takki tehdä, vaikka hurjan sähäkän värinen onkin.

Kaavaksi purin vanhan ja kovin paljon pidetyn takkini. Näin tiesin, että takista ainakin tulee sopivan kokoinen. Jostain syystä tämän takin valmistuminen ei tuonut sellaista mukavaa tunnetta, kuin monesti onnistuneen ompelun jälkeen. Täytynee tulkitä tämä niin, että ei ihan sellaista takkia tullut kuin kuvittelin, mutta kyllä tämä pitoon pääsee. 

Vetoketju on puretusta takista. Laitoin takkiin fleecevuoren ja totesin, että huono ratkaisu...takertelee päällä ollessa. Tästä lähtien taitaa sekä lasten, että aikuisten takeissa olla luistavat vuorikankaat. :)

Parasta tässä takissa on onnistuneet taskut! Niistä tuli hyvä mieli!

















 Sain ompeluhaasteen Kukikkaitten Kuosien Ninnulta.


 


Esittele blogissasi sinulle mieluinen, rakas tai tuikitarpeellinen ompelutarvike.
Pelkkä kuvakin riittää,
mutta ainahan on kiva kuulla miksi valitsit juuri kyseisen esineen.
Lähetä haaste 5:lle.

Miun mieluisat ja tarpeelliset - rullamitta ja lankasakset...ja niin kauniit! :)


Jaan haasteen seuraaville...


17 kommenttia:

Maribel kirjoitti...

Onpa värikäs takki, oikein hyvänmielen takki.
Terveiset Marika

Erja kirjoitti...

Kaunis takki ja kaunis kuosi.

n i n n u kirjoitti...

Ihana kangas ja hyvännäköinen (istuva) takki, ainakin mitä kuvaa katsoo.
Pitäisin !
Tuo on tuttu tunne "ei tuonut sellaista mukavaa tunnetta, kuin monesti onnistuneen ompelun jälkeen."

kewa kirjoitti...

Vau mikä takki taas, todella hyvin istuu ja kaunis kangas!!! Kiitokset haastesta;)

aajuska kirjoitti...

Ihana takki! Ei muuta kuin ylpeänä se yllä menoksi! Kiitos haasteesta, tähän vastailen kyllä :)

Mari kirjoitti...

Kaunis takki!

Krista kirjoitti...

Ihana takki, ihanat värit ja malli on kiva!! =)

Aija kirjoitti...

Uusi lukija täällä ihastelee takkia, on kyllä ihanan näköinen! Toivottavasti keksit ratkaisun vielä vuoreen, jos jäi harmittamaan. Tai sit pidät alla vaan liukkaita materiaaleja :D garderobi uusiksi :)

Hilla kirjoitti...

Kivan näköinen takki! Ja kiitos haasteesta, yritän vastata siihen vielä tänään. :)

LauraK kirjoitti...

Upee takki ja hieno blogi muutenkin! Olen ensivierailulla :)
Saanhan lisätä omalle blogilistalleni?

hanna-naa kirjoitti...

Mahtavan mäköinen takki, ja niin kaunis kangas :)

Annika kirjoitti...

Aivan mahtavan ihanan upea takki!! Mä haluaisin kans oman retrotakin! Olisko kaavavinkkiä kellään? :D

Pintse kirjoitti...

Tosi hieno takki!! :)

Sani kirjoitti...

Todella ihana takki :)
Meillä fleecevuoret on toimineet hyvin, mut niissäkin on varmaan eroja. Ja aikuisten takkia en olekkaan tehnyt. Mut tää oli hyvä huomio, tietää olla tarkkana jatkos ku tekee niin vuorimateriaalin kanssa :)

Ruohonvihreä kirjoitti...

Voi kun ihana takki! Jospa se sinullekin vielä iloksi muuttuisi! :)

Katja kirjoitti...

Kiitoa ihanat ihmiset! Kauppareissu tehty uusi takki yllä ja ei se takerrellut lainkaan... että kyllä tätä taitaa sittenkin pystyä kääyttämään ja iloksi muuttua. :) Onhan se tietenkin tahmeampaa pukea päälle, kuin, jos on oikea vuorisilkki takissa, mutta toimii. Suunnittelin jo, että laitan napeilla kiinnitettävän liukkaan irtovuoren takkiin, mutta säästyn tältä. :)

Tervetuloa uudet lukijat! LauraK, saat toki laittaa blogilistallesi!

Inkeliina kirjoitti...

Wau mikä takki, aivan mahtava!