torstai 29. joulukuuta 2011

Reilu 9,5kk ja villasukat!

Maaliskuussa, kun istuskelin meän pienen kipsipotilaan vieressä sairaalassa, aloitin kutomaan itselleni polvivillasukkia. Sain silloin aikaiseksi toisen sukan kantapäähän saakka ja sitten kudelma unohtui erään korin pohjalle. Nyt joulusiivouksia tehdessä "löysin" sukkatekeleen ja päätin hoitaa homman loppuun. Sain nyt joulun aikaan sitten neulotuksi sukat valmiiksi. Eikä aikaa sukkiin mennyt kuin reilut 9,5 kuukautta! :)

Huomasi kyllä, etten ole aikoihin neulonut mitään, kun työn jälki oli aika epätasaista alkuunsa ja oma käsiala löytyi vasta toista sukkaa neuloessa...eli aika tiukkaa tuli. :) Sukista huomaakin, että toisen varsi on lörpömpi kuin toisen, mutta kelpaa käyttöön ja olen jopa ylpeä lopputuloksesta - jaksoin neuloa noin pitkät varret! Kantapään teossakin piti hieman kysellä  ja katella ohjetta, kun ei vaan muistanut, miten tehdään.







Lanka: Novita , 7veljestä

Ei kommentteja: